(4.11.2021)
Uusi EU-droneasetus astui voimaan vuoden 2021 alussa ja sen siirtymäaika loppuu noin 50 vuorokauden kuluttua.
Uusi asetus tulee merkittävästi vaikuttamaan dronea kartoitus- ja muuhun työhön asutulla alueella käyttävien lento-operointiin, laitteisiin ja lupiin. Nykytiedon mukaan nämä operoinnit menevät uuden säätelyn Erityinen-luokkaan (Specific). Erityinen-luokassa operaattorilupien myöntäminen tapahtuu Traficomin toimesta SORA-riskiarviointimenettelyn kautta, ellei operointiin soveltuvaa ennalta määriteltyä riskiluokitusta ole olemassa (PDRA).
Laitevalmistaja Nordic Drones Oy:llä, jonka GeoDrone-kartoituskopterin myyjänä Geotrim toimii Suomessa, on jo uuden droneasetuksen vaatimuksia ja omia testilentoja varten Erityinen-luokan operaattorilupa tiheästi asutetun alueen ulkopuolelle.
Uusi laki edellyttää operaattorilta ja drone-järjestelmältä myös maariskin hallintaa.
Erityinen-luokan operaattorilupa ei kuitenkaan perusmuotoisena mahdollista tiheästi asutulla alueella operointia. Se edellyttää esimerkiksi dronen kanssa integroidun laskuvarjojärjestelmän käyttöönottoa ja sen toimintakyvyn osoittamista.
Nordic Drones on yhteistyössä suomalaisen VectorSave-laskuvarjovalmistajan kanssa kehittänyt GeoDrone-integraation ja tehnyt kesän aikana lähes 20 ASTM 3322-18 standardin mukaista testilentotilannetta ja varjolaukaisua ilman yhtään virhetilannetta.
Operaattorilupa kaupunkialueilla lentämiseen hakuvaiheessa
Geotrimin drone-asiantuntija Eero Vihavainen on yhdessä Aviagoupin Jarno Koposen kanssa valmistellut ja jättänyt Traficomille Suomen ensimmäisen kaupunkioperointiin tähtäävän operaattorilupahakemuksen, jonka tarkoituksena on mahdollistaa GeoDronella tapahtuvan kaupunkikartoituksen jatkuvuus. Tähän hakemukseen on yhdistetty maariskinhallinta Nordic Drones Oy:n GeoDrone 6 -kopterin laskuvarjointegraation avulla.
Geotrim Oy:n oma operaattorilupahakemus on ensimmäinen vaihe kohti vaativaa kaupunkioperointia. Lupaprosessin kautta tavoitteena on myös luoda hyväksytty koulutusjärjestelmä ja asiakkaille tarjottava palvelukokonaisuus, jotta koulutuskokonaisuus yhdessä GeoDrone 6 -kopterin ja laskuvarjointegraation kanssa palvelisi ja edistäisi asiakkaiden tarpeita kaupunkikartoitukseen. Hakemus on Traficomilla käsittelyssä, joten pyrimme tiedottamaan aiheesta heti, kun uutta tietoa on saatavilla.
Lisätietoa
Geotrim Oy, Eero Vihavainen, +358406877410, eero.vihavainen@geotrim.fi