Tiedote koronaviruksen vaikutuksesta toimintaamme

Geotrim Oy varautuu siihen, että koronaviruksen mahdollinen laajamittainen leviäminen tulee vaikuttamaan koko yhteiskunnan toimintaan. Toistaiseksi pyrimme jatkamaan liiketoimintaamme normaalisti koronaviruksen aiheuttamista poikkeusolosuhteista huolimatta. Myyntihenkilöstö on tavoitettavissa, tukipuheluihin vastataan ja huolto toimii normaalisti. Tavaraa on varastossa ja myös toimitukset tapahtuvat normaalisti.

Toimimme kuitenkin THL:n ohjeiden mukaan ja asiakkaittemme ehdoilla. Noudatamme toimistollamme THL:n ohjeita viruksen leviämisen ehkäisyssä. Emme kättele ja huolehdimme hyvästä käsihygieniasta. Sairastaessa jäämme matalalla kynnyksellä kotiin. Mahdollisuuksien mukaan suosimme etätyön tekemistä. Kannustamme asiakkaitamme toimimaan samalla tavalla.

Vältämme turhia tapaamisia, käytämme mahdollisuuksien mukaan virtuaalikokouksia ja siirrämme asiakkaiden toivomuksesta sovittuja koulutuksia. Loput fyysiset Trimble Express -tapahtumat peruutetaan, niiden sijaan tullaan pitämään Trimble Express -webinaari torstaina 26.3 klo 12-15.

Seuraamme tiiviisti koronavirus-tilannetta ja tulemme tiedottamaan mahdollisista muutoksista toiminnassamme. Meihin voi ja saa olla yhteydessä.

Kiitos yhteistyöstä.

Vastaa